Fb Pixel

Condo Group teki ennätystuloksen

Kalustettuja asuntoja ja majoitusta ympäri Suomea järjestävä Condo Group Oy teki vuonna 2019 vahvan kasvun ja ylsi ennätyksiin niin liikevaihdon, tilikauden tuloksen kuin yöpymistenkin osalta.

Yrityksen liikevaihto tuplaantui vuodesta 2018 ja oli viime vuonna yli 1,87 miljoonaa euroa. Myös majoitusmäärässä yritys teki ennätyksen, sillä yritys järjesti vuoden aikana yli 98 000 yöpymistä.

Viime vuoden liikevoitto kipusi 174 000 euroon. Se oli Varkaudessa pääpaikkaansa pitävälle yritykselle odotettu tulos.

-Töitä on painettu hurjasti, keskitytty myyntiin ja siihen, miten voidaan asikasta palvella entistä paremmin. Olemme pystyneet palvelemaan ja majoittamaan entistä suurempia asiakasryhmiä, iloitsee Condo Groupin toimitusjohtaja Janne Immonen.

Condon vahvuutena on ollut nopea reagointi. Asiakasryhmiä on voitu majoittaa lyhyelläkin aikataululla ympäri Suomea paikkakunnasta riippumatta.

-Teemme lisäksi asiat mahdollisimman helpoksi asiakkaille. Meidän kautta saa kalustetut asunnot ja räätälöidyt majoitukset yhdeltä luukulta. Työntkijät voivat asua meillä kotoisasti; olemme panostaneet keittiöihin ja nukkumismukavuuteen, Immonen sanoo.

Condo Group on perustanut ensimmäisen automaattihotellin Varkauteen. Tavoitteena on laajentaa toimintaa koko maahan avaamalla vuoden sisällä viisi uutta automaattihotellia.

Asiakkaalle konsepti on tehty mahdollisimman helpoksi ja turvalliseksi ovikoodien ja sähköisen varausjärjestelmän avulla.

Koronakriisi syö toimialaa

Vaikka viime vuosi oli Condolle hyvä, niin toimialalle tuo epävarmuutta korona-epidemian tuoma taantuma. Ihmiset liikkuvat sinne, missä on töitä, mutta nyt korona-epidemian takia teollisuuden projektit lykkääntyvät, samoin majoitustarpeet.

Condokin joutuu sopeuttamaan toimintaansa. Kriisiaikana yritys tarjoaa kalustettuja asuntoja karanteenien  ja etätyön tarpeisiin.

-Condokin haluaa palvella siellä, missä työpaikat ovat. Siksi olisi tärkeää, että taloudella ja teollisuudella menisi hyvin, tulisi investointeja ja olisi tilauskantaa, Immonen muistuttaa.

Condon tavoite on olla johtava kotimainen ja kansainvälinen joukkomajoituksen järjestäjä. Viidessä vuodessa tavoite on nostaa liikevaihto jo 10 miljoonaan euroon.

-Se kuitenkin edellyttää, että koko ajan on kehityttävä ja tultava paremmaksi. Prosessien on oltava kunnossa, vaikka se syökin nopeaa kasvua, Immonen kertoo.

Condo Group Oy

Liikevaihto           1 871 000 euroa (v. 2019)  843 000 euroa (v. 2018)

Liikevoitto            174 000 euroa (v. 2019) 5 000 euroa (v. 2018)

Condo Groupin Oy:n kotipaikka on Varkaus. Yritys työllistää yhdeksän henkilöä.

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Janne Immonen, puh. 0401259291, janne@condo.fi

News

Condo Group on jälleen yksi Suomen menestyjistä

Condo Group on jälleen yksi Suomen menestyjistä

Kalustettuja asuntoja ja projektimajoitusta järjestävä varkautelainen Condo Group Oy on jälleen saanut tunnustusta menestyksekkäästä toiminnasta. Tuoreimpana tunnustuksena Condo Group on saanut Menestyjät 2022 -sertifikaatin. Tämä on hyvää jatkoa viime vuonna saadulle...

lue lisää