Erikois- ja raskaskuljetuksiin sekä projektilogistiikkaan erikoistunut Kuljetusliike Ville Silvasti Oy on tukeutunut majoitusasioissa Condo Group Oy:n palveluihin.
Kuljetusliikkeelle on tärkeää, että majoituksen hoitaa siihen erikoistunut yritys. Näin projektien parissa työskentelevät henkilöt voivat keskittyä omaan työhönsä eikä majoitusasioista tarvitse ottaa ylimääräistä stressiä.
– Kun majoitusasiat ovat kunnossa, voidaan jokaiselle työntekijälle myös taata mahdollisuus rauhoittumiseen sekä riittävään palautumiseen työpäivien välissä, toteaa Silvastin markkinointikoordinaattori Heidi Lehtonen.
Hän mainitsee, että tarvetta majoituksille on, sillä kuljetusliike työskentelee usein projektiluontoisesti kuljetusten parissa.
– Etenkin tuulivoimakuljetuksiin liittyvät projektit voivat olla hyvinkin pitkäkestoisia, jolloin niissä on poikkeuksetta tarve jonkinlaiselle majoitukselle kuljetusreitin toiseen tai molempiin päihin.
Ruuanlaitto, pesumahdollisuus
ja yksityisyys tarpeellisia
Lehtosen mukaan Condon järjestämä projektimajoitus kalustetuissa asunnoissa on kustannustehokkaampaa kuin hotellimajoitus. Varsinkin, kun majoittujia on paljon. Eikä aina ole mahdollisuutta tai järkevää yöpyä ajoneuvoissa.
– Pitkien projektien aikana pelkkä ajoneuvossa yöpyminenkään ei aina ole mahdollista, koska kuljettajille on pystyttävä tarjoamaan peseytymismahdollisuus, tilat ruoan laitolle sekä pyykinpesumahdollisuudet.
Yrityksen kuljetukset toteutetaan usein erikoisiin aikoihin ja monissa osissa, jonka vuoksi on tärkeää, että jokainen kuljettaja saa mahdollisuuden lepoon juuri oman aikataulunsa mukaisesti. Projektimajoitus onkin yleensä varsin kodinomaista, jota kuljetusliikkeen henkilöstö arvostaa.
– Työntekijämme arvostavat sitä, että heillä on mahdollisuus omaan rauhaan ja yksityisyyteen. Pyykinpesumahdollisuus sekä mahdollisuus ruoanlaitolle ovat meille erityisen tärkeitä seikkoja, erittelee Lehtonen.
Kuljetusliike Ville Silvasti käyttää projektimajoitusta tarjoavien yritysten palvelua, mutta etsii majoitusvaihtoehtoja myös yksityisiltä vuokranantajilta.
– Kartoitamme aina majoitusvaihtoehtoja mahdollisimman kattavasti monilla tavoin. Projektimajoituksia etsitään usein erityisesti alkuvuoden aikana sekä pitkin vuotta projektien aikataulujen mukaisesti.
Lehtonen kertoo, että kuljetusprojektien koot vaihtelevat paljon, jonka vuoksi myös majoitustarpeet vaihtelevat.
– Toisinaan tarvitsemme majoitusta 10 hengelle ja toisissa projekteissa majoitustarvetta on vain 1-2 henkilölle.
Lehtonen pitää asiointia ja yhteistyötä Condo Groupin kanssa toimivana. Etuina on palvelun helppous ja nopeus.
– Lisäksi Condolla on tietoa paikallisista mahdollisuuksista tai resursseja niiden selvittämiseen, jota taas meiltä Silvastilta ei välttämättä löydy.
Erikoiskuljetuksia ympäri Eurooppaa
Kuljetusliike Ville Silvasti Oy toimii useilla paikkakunnilla Suomessa ja koko Euroopassa, Venäjällä ja entisissä IVY-maissa. Perheyritys on Pohjois-Euroopan suurin toimija erikois- ja raskaskuljetuksissa.
– Erityisesti pohjoisten olojen erityisosaajana me olemme kärkipaikalla suurissa erikoiskuljetusprojekteissa kautta Pohjois-Euroopan, korostaa Lehtonen.
Yrityksen historia ulottuu aina -70-luvulle saakka. Perheyritystausta näkyy toiminnassa edelleen päivittäin, vaikka Silvasti on vuosien saatossa kasvanut suureksi yritykseksi.
Kuljetusliike Ville Silvastin pääkonttori sijaitsee Jyväskylässä, mutta toimipisteitä on myös Tanskassa, Puolassa sekä Venäjällä.
Voit tutustua Kuljetusliike Ville Silvastiin tästä.
Condon kautta yrityksille löytyy kalustetut asunnot ja majoitusratkaisut ympäri Suomen ja Ruotsin nopeasti ja vaivattomasti.
Condon tarjontaan voi tutustua yrityksen kotisivulla www.condo.fi. Myös tarjouspyynnön voi jättää sivun kautta tai olla yhteydessä sähköpostitse sales@condo.fi tai puhelimitse +358 2937 10050.