Fb Pixel

Jeremias on jo Condon konkari – työn ohessa sujuu koulukin

Jeremias Pehkonen, 25, istuu tyytyväisenä kalustettuja asuntoja ja projektimajoitusta järjestävän Condo Group Oy:n toimistolla Varkaudessa.

Päivät yrityksen palveluvastaavana ovat täynnä puuhaa, mutta kahden pienen lapsen isä on pystynyt yhdistämään työnteon, koulunkäynnin ja lapsiperheen arjen yhteen jouhevasti.

Jeremias on Condon palveluksessa jo toista kertaa eli hän on yrityksen ”paluumuuttajia”. Jo vuoden 2017 elokuussa hän aloitti Condolla työkokeilussa ns. joka paikan höylänä varastolla, kuskina ja kalusteasennushommissa. Saman vuoden joulukuussa sovittiinkin jo määräaikaisesta työsuhteesta, joka vakinaistettiin seuraavana vuonna.

Työuraa oli kestänyt jo reilut kolme vuotta, kunnes nuoren miehen elämässä tapahtui muutoksia. Perheeseen syntyi toinen lapsi eikä reissuhommat olleet enää mahdollista.

Come back

Jeremias kävi haistelemassa uusia tuulia muualla, mutta Condo toimitusjohtaja Janne Immonen sai houkuteltua takaisin riveihin syyskuussa 2021.

Kun ensimmäisestä pestistä ei jäänyt mitään negatiivista hampaankoloon, niin uusi ura urkeni tutussa yrityksessä.

– Janne aina välillä kyseli hommiin ja viime kesänä teinkin satunnaisesti töitä Condolle. Aloitin tammikuussa 2021 kiinteistöhuollon tutkintoon tähtäävän koulun ja nyt opiskelen pääosin työskentelyn ohessa. Lähiopetusta ei ole kuin 1-2 päivää kuukaudessa. Tarkoitus on valmistua joulukuussa 2022. On hienoa, että minulla on tässä jo vakituinen työpaikka valmiina, kertoo Jeremias.

Varasto ja lastaus vastuulla

Tällä hetkellä Jeremias vastaa Condon varastosta. Hän huolehtii, että kalusteet tulevat edellisistä huoneistoista ja lähtevät aikataulussa ja hyvässä kunnossa uusiin huoneistoihin eri puolille Suomea.

– Autossa on oltava kaikki mitä perusasumiseen liittyy; sängyt, sohvat, televisiot ja keittiökamppeet, hän kuvailee. Ja tekemistä riittää. Peukaloita ei tarvitse työpäivien aikana pyöritellä.

Hän iloitsee, että lapsiperheen arki on saatu päivätöiden ansiosta rullaamaan.

– Ja minulle sopii hyvin, että voin tehdä töitä ja opiskella siinä samalla.

Jeremiasta kiinnostaa jäädä Condon palvelukseen myös koulun päätyttyä. Toiveissa on yhä vaativammat tehtävät ja kokeilla vaikka esimiesvastuuta.

– Parasta Condolla on ollut joustavuus molempiin suuntiin. Siksi oli helppoa tulla myös takaisin. Ja varmaan työnantajakin oli tyytyväinen työpanokseen, kun houkutteli takaisin, hän arvelee.

 

Käy tutustumassa Condo Group Oy:öön työnantajana ja avoimiin työpaikkoihin sivulla: https://www.condo.fi/fi/tyonhakijalle/

 

News

Condo Group on jälleen yksi Suomen menestyjistä

Condo Group on jälleen yksi Suomen menestyjistä

Kalustettuja asuntoja ja projektimajoitusta järjestävä varkautelainen Condo Group Oy on jälleen saanut tunnustusta menestyksekkäästä toiminnasta. Tuoreimpana tunnustuksena Condo Group on saanut Menestyjät 2022 -sertifikaatin. Tämä on hyvää jatkoa viime vuonna saadulle...

lue lisää