Fb Pixel

Maria kohottaa Condoa kaikkien huulille

Condo Group Oy:ssä on puhaltamassa uudet tuulet, sillä energinen Maria Varneslahti on pistänyt hihat heilumaan.

Syyskuussa Condossa asiakkuus- ja palvelupäällikkönä aloittaneen Marian tavoitteena on kehittää työporukoiden majoittamiseen keskittyvän yrityksen asiakkuusprosessit ja palvelutoiminta kuntoon.

-Meidän on oltava kuin yhtä perhettä, meillä on oltava särmää ja meidän pitää olla palvelualttiita, paaluttaa Maria.

Hänen mukaansa lähtökohtana on, että asiakasta on kuunneltava ja ymmärrettävä.

-Meidän on oltava proaktiivinen ja ystävällinen asiakkaan auttaja, joka pitää kiinni lupauksista ja sovituista asioita. Pyrimme täyttämään asiakkaan toiveet ja jopa ylittämän odotukset.

Condolla on kasvun mahdollisuuksia, sillä projektimajoitusbisnes kukoistaa jopa koronasta huolimatta. Yrityksen on kuitenkin erotuttava kilpailijoista ja viilattava prosessit kuntoon.

-Tavoite on, että noin viiden vuoden päästä olemme jokaisen ison yrityksen huulilla. Kun yrityksille tulee iso työmaa, niin Condo on se, josta saa majoituksen yksilöllisesti, nopeasti ja joustavasti, linjaa Maria.

Condo Group Oy:ssä hän näkee paljon hyvä ja potentiaalia. Myyntipuoli on kunnossa, mutta palvelutoiminta- ja asiakkuusprosesseissa on kehittämistä. Niihin Maria aikoo paneutua ruohonjuuritasolta lähtien.

-Olemme hioneet nyt Condon arvoja. Niiden on ohjattava kaikkea toimintaa. Jokaisen on ymmärrettävä miksi teemme töitä ja ketä varten.

Marian mukaan luvassa on yhteistyötä, keskustelua ja ideointia. Kaikkien on oltava yhtä perhettä. Ihmissuhdetaidot korostuvat; on oltava huolenpitoa ja empatiaa, inhimillisyyttä ja kannustusta.

-Hierarkiasta on pystyttävä luopumaan. Kaikkien on puhallettava samaan hiileen ja kaikilla on oltava yhteinen tavoite.

Hyvinvointia ja bisnestä

Maria on tehopakkaus, joka ymmärtää isoja kokonaisuuksia ja kykenee hoitamaan monia asioita yhtä aikaa.

Uransa aikana hän on työskennellyt muun muassa Espoossa ja Savonlinnassa kaupan ja pankin alan tehtävissä. Nordeassa hän päätyi uusien työntekijöiden kouluttajaksi.

Vaikka ura imaisi hetkeksi mukaansa, niin hiljalleen työ alkoi tuntua toistolta. Kun etenemisvaihtoehdot eivät tuntuneet mieleisiltä, niin vuonna 2012 hän lähti etsimään itseään Kauko-Aasiaan.

-Tutkin, mitä haluaisin elämältäni. Sitten olikin lapsenteon aika ja paluu Suomeen.

Jatkoura pienessä pankin konttorissa kuitenkin puudutti. Hän irtisanoutui pankkityöstä, jonka jälkeen alkoi itsetutkiskelu; parin vuoden työskentely itsensä kanssa.

-Löysin joogan ja zeniläisyyden. Opin hallitsemaan itseäni eri tilanteissa. Tulin tietoiseksi siitä, että halusin nauttia työstäni.

Maria löysi myös Savonia-ammattikorkeakoulusta wellness-tradenomi-koulutuksen, jossa yhdistyi hyvinvointi ja kaupallinen ala.

-Hurahdin digitaaliseen markkinointiin ja kuluttajapsykologiaan. Minua kiinnosti, kuinka yritysten liiketoimintaan saataisiin jatkuvuutta.

Bisneksen ei pitäisi olla pelkkää myyntiä vaan ihmisten kommunikointia; halujen ja tarpeiden tyydytystä.

Opiskelun kuluessa Maria löysikin palvelumuotoilun ja pääsi tekemään liiketoiminnan kehittämisprojektia Voimatelin kanssa. Siinä keskityttiin sähköautojen latauspistokkeiden elinkaaren hallintaan ja tutkimaan miten se istuu asiakastarpeisiin.

-Varmistui, että haluan tehdä liiketoiminnan kehittämistehtäviä ja palvelumuotoilua.

Projektin jälkeen Marialla oli mielessä oman yritystoiminnan aloittaminen. Liiketoimintasuunnitelma nettisivuja myöten oli valmiina.

-Bongasin kuitenkin, että Condo ja Janne hakevat asiakkuus- ja palvelupäällikköä. Hain paikkaa, pääsin haastatteluun ja töihin.

Maria on kotoisin Venäjältä, josta tie vei 7-vuotiaana Mikkeliin.

Varkaudessa pari vuotta miehensä ja lapsensa kanssa asunut Maria puhuu sujuvasti venäjää, joten jatkossa venäläisasiakkaat saavat Condolta palvelua myös äidinkielellään.

Vapaa-ajalla Maria neuloo. Ja tietenkin opiskelee. Osaamisen vahvistaminen onkin läsnä paitsi työssä, niin myös omassa elämässä.

Related Posts

M4Wind:n työporukka Condon hyvissä käsissä

M4Wind:n työporukka Condon hyvissä käsissä

Puolalainen M4Wind on yksi niistä kansainvälisistä yrityksistä, jotka tukeutuvat Suomen projekteissaan Condo Group Oy:n järjestämiin majoitusratkaisuihin. M4Wind on vihreän energian yritys, joka vastaa useissa Euroopan maissa tuulipuistojen valvonnasta, asennuksesta...

lue lisää
Automaattihotelli – Näin helppoa se on

Automaattihotelli – Näin helppoa se on

Vanha Postitalo Varkaudessa on Condo Group Oy:n automaattihotelli, jonne majoittuminen on helppoa ja nopeaa. Vaivattomuutta auttaa nykyaikainen sisäänkirjautuminen, joka alkaa jo online-huonevarauksesta lähtien. Sujuvat systeemit palvelevat asiakasta, jonka ei...

lue lisää
Condo toipui koronasta

Condo toipui koronasta

Kalustettuja asuntoja ja projektimajoitusta järjestävän Condo Group Oy:n (Condo.fi) toiminta on kesän aikana toipunut hyvin koronakriisin aiheuttamasta notkahduksesta. Condo.fi teki kesäkuussa kaikkien aikojen myyntiennätyksen. Muutoinkin liiketoiminta näyttää...

lue lisää

Pin It on Pinterest

Share This